sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kasvikartta

Olen ahkerasti viime vuosien aikana siirrellyt perennoja paikasta toiseen, kuten varmaan moni muukin... Keväisin sitten saakin ihmetellä, mikä mistäkin nousee. Aina ei muista, minne mikäkin perenna tuli siirrettyä. Samoin monena vuonna olen vielä syksyllä ostanut uusia kukkia ja niissä sitä piisaa myös seuraavana keväänä ihmettelyä, kun maasta nouseekin aivan vieraan näköistä alkua. Nyt istahdin alas ja piirsin perennapenkeistäni kartan, johon merkkasin kukkien nimet - olettaen, että kaikki siirtely tältä kesältä olisi tässä :)

Näin sadepäivänä on mukavaa, kun saa vain olla. Kaikki kukkapenkit on nyt käyty läpi perkaamisen osalta ja sitä kuuluisaa kasvun ihmettä odotellaan. Kunhan tässä sade kunnolla lakkaa ja sisähommat on tehty niin teen vielä pienen iltakierroksen tuolla pihalla - kastella ei nyt tarvitse :)

Tällä hetkellä kukkivat mm. nämä:
Patjarikko
Tykkään kovasti tästä maanpeitekasvista. Meillä se kasvaa kivikkoryhmän reunalla. Mätäs on kuin sammalta ja suloiset kukat juuri nyt.
Esikot
Esikot eivät tänä vuonna kukkineet kovin ahkerasti, syynä varmaan jo "vanhuus". Pitääkin jakaa ne kun kukinta on ohi.

Rentoakankaali
Tämä ikivihreä maanpeitekasvi oli aiemmin eri paikassa, mutta koska se on kova valtaamaan alaa muilta niin siirsin sen tänne ison kuusen juurelle omaan rauhaansa. Siellä se saa vallata alaa ihan niin paljon kuin haluaa. Hmm... perkaamista näyttää kuitenkin olevan vielä jäljellä :)

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kärhöt ja morsiusangervot

Puutarhassani kasvaa vain kaksi kärhöä, vaikka niistä tykkäänkin tosi paljon. Jotenkin en vain ole tullut hankkineeksi isokukkaisia, talvelle arempia kärhöjä.



Alppikärhö
Lilakukkainen alppikärhö kiipeilee sembramännyn runkoa pitkin kohti korkeuksia. Tämä on varmaan ainakin viisi vuotta vanha yksilö, kerran aloittanut kasvunsa uudelleen paristakymmenestä sentistä: jänikset kävivät tekemässä tuhojaan ja purivat poikki kaikki varret! Keväällä vain ihmettelin, miksi ei ala jo vihertää ja tarkemman tutkailun jälkeen totesin tilanteen...


Kiinankärhö
Valkoinen kiinankärhö taas kasvaa talon länsiseinustalla ja kukkii tänäkin vuonna muutaman sadan kukan voimalla. Ilmeisesti siis viihtyy hyvin. Tämä tekee myös poikasia juurelleen. Ja kukinnan jälkeen hauskat "tupsut", kuten tuo alppikärhökin.



Morsiusangervo ja timanttituija


Nämä vuosikymmeniä vanhat morsiusangervot ovat nyt enemmän auringossa kuin aiempina vuosina. Syynä siihen on se, että kaadoimme vuosi sitten ikivanhan vuorimännyn lähettyviltä pois. Leikkasin myös nämä pari pensasta ihan juurta myöten pari vuotta sitten ja nyt ne ovatkin siistejä ja muhkeita. Tänä keväänä istuttelin muutaman timanttituijan ja yksi pääsi näiden pensaiden väliin.


Ilta-auringon loisteessa

Nautin suunnattomasti kesäilloista! Pihalla on mukava kuljeskella ja tutkailla kukkia. Tosin, hieman lämpimämpää saisi olla... mutta nautitaan silti :)